perjantai 6. helmikuuta 2015

Muuttohommissa

Aika aikansa kutakin. Yksi asia johti tänään toiseen ja se taas seuraavaan, ja sit kävi näin.


Uusi osoite, vanhat jutut.


Uusi koti löytyy osoitteessa: http://www.lily.fi/blogit/oma-huone/

torstai 5. helmikuuta 2015

We're the children of Emma Goldman and Hillary Clinton

Tehopaketti flunssasta selviämiseen: linssikeitto tuoreella inkiväärillä tuunattuna eli kaikkien aikojen lempparilohturuoka, villasukat, yllätysruusut, huulirasva ja erilaiset ruusulta tuoksuvat Dr. Hauschka -jutut.

Toista päivää kipeänä kotona.

Pänniihän se, tänäänkin, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että pakkolomissa on puolensa. En ehkä päässyt puhumaan hiki hatussa luetuista artikkeleista ja Tolstoista tänään semmaan, ja se esseesuunnitelmakin tuli eilisen uhoamisesta huolimatta tehtyä vasemmalla kädellä hutiloiden (Sandstormia tai ei, kuumeinen surina päässä saattaa syödä vähän valmiuksia). Mutta sen sijaan olen viettänyt aikaa täydellisen epätuottavasti vaaka-asennossa, nukkunut lähes kellon ympäri, rakastanut sitä paljon puhuttua Gilmore Girlsiä ("We're the children of Emma Goldman and Hillary Clinton. Strong, independent. We're better than this"), nuokkunut, harhaillut blogeissa, selannut vanhoja valokuvia ja ollut tikahtua omaan nostalgiaani.

Johtopäätöksenä: pakkoloma ei mee ihan hukkaan, jos sen seurauksena tekee havainnon. Mun on vaikea löytää viime keväältä ja kesältä kuvia, joissa en naura tai hymyile tai näytä muuten cheesyn onnelliselta. Ja sen tajuaminen on, no, aika siistiä. Siis että huolimatta kaikista kommelluksista ja ongelmista terveyden kanssa ja sähläämisestä, viime keväästä tuli lopulta mun elämän paras kevät. En saanut kaikkea mitä halusin, toisin kuin olin edellisenä syksynä alkanut ajatella. Itse asiassa, harjoittelupaikan hankkimisessa koin pitkästä aikaa sen, että ovi läimäistiin kiinni nenän edestä. Asiat eivät todellakaan mennyt minkään suunnitelman mukaan. Ja siltikin, hitto et ne meni hyvin!

Jos joku olisi kysynyt viime talvena, mikä on kaikista epätodennäköisin skenaario vuosi eteenpäin kelattaessa, melko korkealla listalla olisi päässyt tämä. Se, että lähden Lontooseen, opiskelen täällä, hengailen näillä kulmilla, ja kun tulen kipeäksi ja makaan sängyn pohjalla tuhisemassa, joku jäbä on siinä vieressä, tuo yllätyksenä ruusuja ja Ben & Jerry'sin jäätelöä kaupasta. Että joku jäbä ei anna sen säikäyttää, että ekoilla treffeillä ennen alkuruoan tilaamista henkäisen, että niin ens vuodeks mä oon lähössä vaihtoon. Että sen sijaan, että se juoksisi karkuun, se kysyy, olenko mä lukenut Kjell Westön Missä kuljimme kerran, se kun on aika hyvä.

Voi olla, että adjektiivit alkavat toistaa itseään, mutta silläkin uhalla: se on aika siistiä.

Viime kevät taisi olla tähän mennessä mun elämän paras kevät. Siltä pohjalta tältä keväältä on lupa odottaa aika paljon.



Eilisessä ja tämän päivän teksteissä mainitut etikkasipsit ja Ben & Jerry's katosivat liian nopeasti kuvien saamiseksi. Kuvassa siis granaattiomenalla maustettu jogurtti ja superhunajainen tee, flunssapotilaalle soveltuva aamiainen.



Peeäs. Tarkoitus oli lätkiä tähän merkintään mukaan paljon niitä nostalgiaryöppykuvia, mutta läppärini tuomion mukaan se oli turhan sentimentaalista. Sivumennen sanoen, läppärini mielestä myös uusien kuvien lataaminen/yhdenkään selaimen kunnollinen toiminta/oikeastaan mikään toiminta on liikaa vaadittu, joten kirjoittelen tätä merkintää loppuun nyt sen kyseisen jäbän koneella sitten. Ja niinpä tarjolla on vain kuluneen kahden vuorokauden aikana otettuja kuvia, joista on hienotunteisesti koetettu rajata räkärätit minimiin.


Peepeeäs. Otsikkohan ei oikeastaan liity mitenkään mihinkään, paitsi tietysti siihen, että Gilmore Girls on maailman paras sarja.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Voi räkä

Viime päivinä oon oppinut taas pari asiaa lisää:

Ei kannata pukeutua trenssiin ja tennareihin tammikuussa, näyttivät ne miten tahansa paljon villakangastakkia ja talvisaappaita houkuttelevimmilta.

Ei kannata korvata lounasta ja päivällistä cappuccinolla ja mustikkamuffinsilla, vaikka kuinka yrittäisi rajoittaa taloudellista kulutusta.

Ei kannata käyttää yöunia miettimällä harjoittelupaikkahakemuksia tai nationalismin eri muotoja (ensin mainittu estää nukahtamasta, jälkimmäinen tunkeutuu ihan pyytämättä uniin, joissa yritän pähkäillä artikkeleiden ideaa läpi äärimmäisen epätuottavasti).



Täällä makoillaan nyt sitten sängyn pohjalla kiltisti niiskuttamassa ja pää täynnä kuumeista surinaa ja missataan kaikki päivän ja illan pläänit. Pakko-stopit voi aina välillä olla ihan tarpeellisia, mutta niiden sattuminen aina epäsopivimpaan mahdolliseen aikaan pännii vähän. Tai ei ihan vähänkään. Onneksi on Kettle'sin etikkasipsit ja Breakfast at Tiffany's ja Gilmore Girls, jota katson taas niin monetta kertaa, etten kehtaa kenellekään edes myöntää. Hyvä puoli tässä on se, että isoin osa viikon opiskeluhommista on jo hoidettu, ja perjantaina palautettava esseesuunnitelmakin todistetusti syntyy turbovauhdilla siinä vaiheessa, kun yliopiston kahvilassa alkaa soida Daruden Sandstorm. Jos ette usko, kokeilkaa itse.