Viime viikon aikana olen oppinut pari kolme asiaa.

Yksi: jos mutakakun tekee kolme kertaa viikon sisällä, viimeisestä tulee epäilemättä paras. Sääli sinänsä, ettei mutakakkua tee mieli sen jälkeen tehdä tai syödä luultavasti koko kesänä.

Kaksi: jos on pienintäkään syytä järjestää juhlat, se kannattaa. Luultavasti joka kerta. Kolmen kakun leipominen tosin saattaa hetken synnyttää epäilyksiä, oliko juhliminen hyvä idea, mutta joka aamu herätessäni seuraavaan päivään olen ollut toista mieltä. Hyvien juhlien jälkeen on kivaa herätä aamulla ja rääppiä aamiaispöydässä juhlien ylijäämiä kukkien keskellä. Railakkaimpien juhlien jälkeen se edellyttää kyllä pahvilautasten ja tyhjien pullojen keräämistä. Mutta oikeastaan tyhjien pullokassien kauppaan kiikuttaminen tekee ystävien kanssa juhlimisesta jopa taloudellisesti kannattavan ratkaisun.

Kolme: räntäsateessa on ihan ookoo käyttää avokorkkareita ja kesämekkoa. Jos on valmistujaiset ja kesäkuu, se on jopa ihan selitettävissä. Olen tosin melko onnellinen, että matka pysäkille ja pysäkiltä yliopistolle ei ollut pidempi.

Olikohan niitä muita enää? Ainakin se, että niin ihania kuin juhliminen ja korkkarit ja kuohuva ja kukat ja retket ja sukulaiset ja kaverit onkin, niiden jälkeen on myös yhtä lailla ihanaa lösähtää sohvan nurkkaan, syödä sipsejä ja tapittaa How I met your motheria ennen sohvalle torkahtamista. Ja olla tekemättä yhtään mitään.

Ironista tämä elämä tässä, toisinaan. Suunnattomia onnellisuuden puuskia, huolestumista. Jatkuvan epävarmuuden sietämisen opettelua. Pieniä asioita ja sitten niitä elämää suuremmiksi paisuneita asioita.

Viime päivinä on ehtinyt ajatella monta ajatusta. Kyllä se pistää miettimään, kun muuttohässäkän keskellä löysi tammikuun alussa ihan eri elämäntilanteeseen väsätyn aarrekartan. Olin leikellyt siihen ne kuvat, joissa tuntui kiteytyvän kaikki: tätä mä haluun. Yllätys yllätys, asiat eivät menneet ihan niin kuin silloin ajattelin. Kun askartelin sitä karttaa, satoi lunta ja join kuohuviiniä yksin alppilalaisessa asunnossa ja ajattelin, että no niin, nyt sitä tilaa on. Ja että enää pitäisi tietää mitä sillä kaikella tekisi.

Ei se ollut surullista. Se tuntui haikealta, mutta myös siltä, että elämässä saattoi tehdä ihan mitä tahansa, lähteä mihin vain suuntaan. Se tila tuntui määrättömältä vapaudelta. Mahdollisuuksilta. Ja mä päätin ankarasti, että nyt on aika olla itsekseen - korkeintaan deittailla kepeästi, pitää hauskaa, eikä t o d e l l a k a a n harkita mitään vakavaa. Aarrekarttaan länttäsin määrätietoisesti ainoastaan itseni ja lähinnä työ- ja opiskelutavoitteita, pari kaverijuttua. Se tuntui hyvältä idealta.

Se olikin. Mutta siinä sitten tulikin pari muuttujaa vastaan. Puoli vuotta myöhemmin istun eri asunnossa, eri elämäntilanteessa, niin korviani myöten siirappisissa olotiloissa, ettei niistä voi puhua olematta ällöttävä. Ja se on aika onnellista.

Mites se aarrekartta? No, siinä sitä ironiaa ja melko cheesyä symboliikkaa olikin kerrakseen. Olin unohtanut sen vikojen asioiden joukossa vanhalle asunnolla ja kun vihdoinkin muistin irrottaa sen paikaltaan, suurin siihen liimattu kuva alkoi irrota. Siinä kuvassa istui kynähameinen tyttö silmälasit päässä toimistolla ja pyöritteli kynää; kai siinä oli jotakin viittauksia harjoittelupaikkaan, jota alkukeväästä hain. Harjoittelupaikkaa ei herunut, sen sijaan hylkääviä vastauksia ja jäätävää hiljaisuutta. Vaihtopaikat, jotka olivat ne prioriteetti numero kaksi, sentään sain. Mutta kyllä se harjoittelu vähän - no, aika paljon - kirpaisi. Terveydellisistä syistä jouduin lopettamaan hakemisen ja opettelemaan vähän hellittämään. Ei helppoa, mutta varmaan monella tavalla ihan kannatettavaa.

Sen suurimman kuvan takaa alkoi paljastua nyt kuva suutelevasta parista. Kamalaa. Nauratti. Jos joku olisi puoli vuotta sitten ennustanut, olisin käskenyt suksia kuuseen. Voi elämä, on tämä vuosi tähän mennessä aika kivasti kohdellut.

Loppukevennykseksi ajattelin jakaa ruokavinkin. Se on niin naurettavan helppo, että reseptistä ei oikein voida puhua.

Kylmä tomaattikeitto:

n. 8 tomaattia
1 paprika
tuoretta korianteria
oliiviöljyä
mustapippuria
valkoviinietikkaa

Laita tomaatit, korianteri ja paprika blenderiin. Sekoita. Lisää oliiviöljy, mustapippuri ja valkoviinietikka. Sekoita. Lisukkeena suosittelen fetaa ja patonkia, ellei sitten halua ateriasta ihan raakaruokafiilistelyä. Nauti kesäiltana mieluiten parvekkeella, pus!

Viime päivät ovat kuluneet rattoisasti laatikoita edestakaisin raahatessa ja hikikarpaloita osalta pyyhkiessä, ja siinä sivussa isoja muutoksia sulatellessa. Eilen jätin itku kurkussa avaimen entisen kodin tiskipöydälle ja sanoin heippa vanhoille huudeille, jotka ovat olleet mun koti, eka kunnon koti, siis sen jälkeen kun muutin omilleni. En ole missään kodissa ollut yhtä onnellinen kuin Alppilassa, joten sen oven sulkeminen oli haikeampaa kuin etukäteen ymmärsin odottaa.

Mutta ei siinä, kyllä se pakastepitsan nakertaminen sängyssä viime yönä ja postilaatikolle tänään paljain jaloin kipittäminen valoivat uskoa siihen, että kyllä tästäkin hyvä tulee. Vanhoista jutuista pitää päästää irti välillä. Tehdä tilaa uudelle. Paikalleen jääminen on mahdotonta, joten parempi tunnistaa se, milloin jokin aikakausi on päättymässä ja luopua.

Ikävä tulee. Mutta samalla pistelee jo jännitys siitä, mitä saa tilalle. 

Kaikkien näiden suurten ajatusten ja pesukoneen kantamisen välillä postiluukusta ehti kolahtaa tämmöisiä http://www.vasemmistofoorumi.fi/wp-content/uploads/2014/05/malm.pdf. Elävä todiste, että välillä sitä kirjoittelee muustakin kuin ruoasta ja yleisestä fiilistelystä. Ja siitäkin tuli aika hyvä mieli.