Viime päivinä olen pyrkinyt olemaan enemmän ulkona kuin sisällä, raahannut omaisuuttani jätesäkeissä Uffin laatikoihin, myynyt Siivouspäivänä pilkkahintaan vaatteita ja muuta krääsää. Lojunut auringossa. Istunut kumpulalaisen puutalon pihalla puutarhajuhlissa kuokkimassa. Saanut hyviä uutisia, joita piti sitten juhlia. 

Mun omaisuus on tällä hetkellä sullottuna banaanilaatikoihin viinilaseja myöten, joten pidettiin astetta arkisemmat bileet. Viiniä eriparisista juomalaseista, ilman pöytäliinaa, pahvilaatikoiden keskellä. Ja koska mä tapaan juhlia ruoalla, kehittelin tilanteeseen sopivan konseptin nimeltä spelttipitsa. Kuvista tuli melko kämäisiä, mutta itse pitsassa ei ollut nillitettävää. Ja se viini! Siitä en osaa sanoa tarkempaa, kuin että se oli a) punaista b) italialaista c) no, kuvassahan se näkyykin. Ruffino Chianti? Mutta se oli paras punaviini, mikä mun keittiöön on pitkään aikaan eksynyt. 

Kokonaisuudessaan: punaviini, pitsa ja pahvilaatikot ovat aika älyttömän hyvin toimiva konsepti arkena juhlimiseen. Testatkaa ite.

Spelttipitsa

n. 2 dl vettä

5 dl spelttijauhoja

1 pss kuivahiivaa

1 tl suolaa

ripaus sokeria

n. 0,5 dl oliiviöljyä

1 pss tomaattimurskaa

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

tuoreita tomaatteja

kalamata-oliiveja

tuoretta basilikaa

buffala-mozzarellaa

mustapippuria

valkoviinietikkaa

rosmariinia

oliiviöljyä

Sekoita pohjan kaikista aineksista kuivat aineet sekaisin. Öljy ja vesi ovat ohjeessa summittaisia arvioita: n. 2 dl vettä riittää usein siihen, että taikinasta saa vaivattavan. Siitä ei kuitenkaan saisi tulla liian pehmeää. Öljyä voi kaataa lopuksi vielä taikinan päälle jättäessään sen kohoamaan - mitä pidemmäksi aikaa, sen parempi, mutta itse tyydyn n. 40:een minuuttiin. Kohoamisen aikana pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota pannulla. Lisää tomaattimurska, ja mausta mustapippurilla, rosmariinilla ja valkoviinietikalla. Itse lisään tässäkin yhteydessä hyvin runsaasti tomaattikastikkeeseen oliiviöjyä. Pilko tuoreet tomaatit ja buffala-mozzarella.

Kauli kohonnut taikina littanaksi pohjaksi ja levitä tomaattikastike. Lisää päälle tomaatit ja kalamata-oliivit. Laita uuniin noin vartiksi (225 astetta). Kun pitsa näyttää valmiilta, viimeistele se buffala-mozzarellan viipaleilla ja tuoreilla basilikan lehdillä.

En ole vuosiin kuunnellut Itkevää tyttöä, mutta tällä viikolla havahduin siihen, että pätkä sen laulusta soi toistuvasti päässäni.

Mulla on onnea riesaksi asti

ja putoan aina jaloilleni

Sille taisi olla syytä, tai syitä, ja tänään oon taas tallaillut ympäri kaupunkia pohtien et hitto, kävipä tuuri. 

Putkiremontti alkaa käydä sietämättömäksi, kun on ainoa henkilö rapussa ilman suojakypärää, erilaiset asbestivaroitukset ympärillä lisääntyvät ja toistuva hakkaaminen korvan juuressa alkaa joka aamu klo 7.00. Sen jälkeen kun muutin pois äidin luota, tämä on ollut kaikista asunnoistani se, joka on ollut eniten koti. Jossakin vaiheessa ajattelin, etten lähde kulumallakaan. Mutta sitten jotakin tapahtui ja loksahteli kohdilleen, ja mä yllätin itseni, ja parilla napin painalluksella se oli tehty: mä hain kämppää, Hoas veti yllärikortin vajaan viikon sisällä hakemuksen jättämisestä, ja mä olin jo muuttamassa Espooseen, kunnes Hoas veti toisen yllärikortin. Lopputuloksena mä istuskelen malttamattomana banaanilaatikoiden keskellä ja odottelen muuttoa Kumpulaan. 

Kiero huumorintaju maailmankaikkeudella, mutta ei se sitä muuta, että oon koko viikon pudistellut päätä ja ihmetellyt mikä tuuri. Mitä tyyppejä maailmassa on, miten niihin on voinut törmätä. Sitä on vain seikkaillut ja sanonut lähes kaikkeen joo, sitä on tehnyt paljon periaatteellisia päätöksiä ja rikkonut niitä lähes yhtä monta. Ja loppupeleissä löytääkin itsensä tilanteesta, joka on kaikkea muuta kuin kuvitteli, mutta liian hyvää ollakseen totta. Ja, kliseiden joukossa, pisteenä iin päälle: mua ei kaduta mikään, ei yksikään niistä virheiltä näyttäneistä ratkaisuista. Eipähän tarvitse jossitella, jos on kääntänyt jokaisen vastaan tulleen kortin matkan varrella. Nyt tuntuu hyvältä jättää hyvästejä Alppilalle ja kodille; mennä eteenpäin. Uusia seikkailuja, uusia juttuja. Tästä vaiheesta, tästä kodista ja sen jutuista, mä olen vihdoinkin valmis menemään eteenpäin.

Lopuksi nostalgiapäissäni fiilistelin mun kodin vikoja hetkiä parilla räpsyllä. Loppujen lopuksi, mulla ei luultavasti koskaan tule olemaan enää näin monta neliötä ihkaomassa käytössäni, ihan vain mulle. Ja kyllä siitä on onneksi tullut ilo irti otettua.

Syyriasta tuotu vesipiippu on viihtynyt mun luona sijaiskodissa.

Lukion kuvisluokasta pelastetut Kustaa Vaasa -taulut sekä kituvien viherkasvien takana piileskelevät Audrey ja Marilyn kyllä seuraa uuteenkin asuntoon.

Alles jetzt, nichts später ja skumppatytöt.

Drinksut uuden vuokrasopparin kunniaksi. Ikkunan takana rakennustelineet.

Ja se sinkkuelämääklisee.

Äitienpäiväjuttuja tänään tässä. Ja äitienpäiväjutut tarkoittavat aika lailla samaa kuin ne tarkoittivat kaksikymmentä vuotta sittenkin: hulppeaa aamiaiskattausta, valkovuokkoja, herkkuja. Nelivuotiaana panokseni saattoi olla toisenlainen, eikä käytännön syistä tarjotinta kanneta enää aamulla äidille vuoteeseen. Mutta kun kyykin pusikossa aamulla valkovuokkoja poimimassa, totesin joidenkin asioiden olevan varsin samoja. Kuten se, että äitienpäiväkukat pysyvät valkovuokkoina. Ruusut tarjoiltiin tänään vähän toisessa olomuodossa.

Bongaa jalat. Visioi tilanne. Like mother, like daughter.

Nokkospiirakka, croissantit ja oliivitahna.

Ruusuleivokset.

Ruusunmakuinen smoothie.

Ruusuleivokset

Taikina:

Mutakakkutaikina, ohje täältä: http://www.kinuskikissa.fi/mudcake-with-snow/

Alkuperäisestä ohjeesta korvasin kaakaojauheen kaakao-chili -maustesekoitukselle, toimi! Vähän vajaa ohjeen puolikkaasta desilitrasta, ellei halua hooseesti chilinmakuisia leivoksia.

Kuorrute:

1 pkt ricotta-tuorejuustoa

2 dl kermaa

vaniljasokeria

ruusuvettä (esim. Steenbergs)

Tee taikina ohjeen mukaan, plus kaakao-chili -osuus. Kaada paperivuokiin. Lämmitä uuni 200-asteiseksi, anna olla korkeintaan 15 minuuttia, että sisus jää pehmeäksi samalla tavalla kuin mutakakussa. 

Vatkaa kermavaahto. Sekoita ricotta kermavaahtoon, mausta vaniljasokerilla ja ruusuvedellä oman maun mukaan. 

Koristele jäähtyneet muffinssit pursotinpussin ja tyllan avulla. Lopuksi suklaahippusia päälle, itse askartelin vielä pikkuruiset paperisydämet äitienpäiväkortiksi. Ja pakko myöntää, kokeellisuudestaan huolimatta ruusut ja chilisuklaa olivat ihan överisuperhyvä yhdistelmä.

Ruusu-smoothie

3 omenaa

1 päärynä

1 pakasterasia punaherukoita

ruusuvettä

Kuori ja palottele. Laita blenderiin. Sekoita. Juo.

Nyt uhkaa lipsahtaa omahyväisyyden puolelle, sen verran tyytyväinen olin näihin. Menkää, testatkaa, pus!

Viime aikoina olen, jälleen, kärsinyt kroonistuneesta matkakuumeesta. Tänään istuin kevään viimeisellä luennolla ja näpräsin samaan aikaan puhelimesta supersaverin tarjouksia kuin viimeistä päivää.

No, toistaiseksi ei oo ollut niin veret seisauttavaa tarjousta, että mun yhtä lailla kroonistunut sniiduilutalous olisi kestänyt sitä. Niinpä listasin pari taikatemppua, joihin kaukokaipuusta kärsivä voi turvautua. Esimerkki 1: pitää kotibileet, joissa juodaan sangriaa ja hengataan kevyissä hamosissa ja kuunnellaan kesäbiisejä. Kokeiltu. Toimivin keskellä tammikuuta. Esimerkki 2: tää oli tosi hyvä. Olin jo pitkään suunnitellut, että haluan Pitkänsillan kupeeseen istuskelemaan punaviinin ja hyvän seuran kanssa. Toteuttaminen on ottanut aikaa, mutta konsepti oli just niin toimiva kuin olin kuvitellut! Vuohenjuusto, punajuurihillo, viinilasit, Barolo ja pisteenä iin päälle Audrey Hepburn -servetit, kaikki somasti koriin pakattuna. Hiukset korkealle sykerönutturalle, vaikuttavasti kopisevat korkkarit jalkaan ja kori käteen.

Ai miten liittyy kaukokaipuuseen? Pari lasia hyvää punaviiniä ja auringonlasku, vähän silmien siristelyä, ja käsillä on oikein käyttökelpoinen köyhän miehen Pariisi. 

Eilen virtasi kanyylista suoraan suoneen rauhoittavia ja kipulääkkeitä, tänään vähän toisenlaista elämän eliksiiriä. Kävelin vesisateessa töihin ja havhduin siihen, että hymyilyttää.

Huojennus, se on aika siisti juttu. Ja kevät ja sade ja musiikki. 

Tuli myös mieleen, että oon joskus kuullut väitettävän tien miehen sydämen käyvän vatsan kautta. No, mä en tiedä miehistä tai naisista tai pahemmin piittaa yleistyksistä niitä koskien, mutta ainakin mun sydän sulaa pienoiseksi lammikoksi onnesta joka kerta kun kuulen lauseen mä voisin laittaa sulle ruokaa. Kun joku herättää kesken tokkuraisten päikkäreiden (joo, se kanyyli ei tosiaan ollut vitsi) ja kertoo ruoan olevan valmista, ja keittiössä tuoksuu korianteri ja kookos ja lime, on melko mykkänä kiitollisuudesta. 

Thaikeittona mulle esitelty ruokalaji meni ehkä suoraan keittojen top-5 -listan kärkeen. Reseptiä en voi jakaa, koska mulla ei ole aikomustakaan opetella valmistamaan kyseistä ruokalajia. Se on niitä taitolajeja, joissa on lähde skabaamaan. 

Maailma on monella tavalla just nyt vähän raskas paikka. Onneksi on olemassa patenttiratkaisuja, jotka auttaa aina. Kuten vaikka herääminen siihen, että saa kukkia sänkyyn. Tai kasa irtokarkkia. Parhaimmillaan: molemmat.

Lovee. Vaikka mun maailma olisi vähän raskas, on siinä myös aika runsaasti hellyysaaltoja ja vaaleanpunaista hattaraa.